Aloitus

Miksi tämä blogi?

Suhteeni terveellisiin elämäntapoihin on aina ollut ristiriitainen. Kahden- ja kolmenkymmenen ikävuoteni väliin jää aikoja, jolloin olen elänyt perfektionistisessa urheilu-ruokavalio-oravanpyörässä ja aikoja, jolloin olen vähät välittänyt terveydestäni, mutta, ja tämä on tärkeää: samaan aikaan tuntenut siitä musertavaa syyllisyyttä, itseinhoa joka on masentanut minut pieneksi ylipainoiseksi tytöksi sohvannurkkaan sipsikulhon taakse harrastamaan eskapismia elokuvien avulla. Ajatus (jonka kukin toki voi tahollaan kyseenalaistaa) siitä, mitä minun pitäisi olla, mutta mitä en ole, on seurannut minua huonoinakin aikoina.

Olen saanut paljon nautintoa niistä asioista, jotka eivät ole minulle hyväksi mutta myös niistä asioista, jotka ovat. Uskon, että pahetaipumukseni takia minun on erityisen vaikeaa noudattaa sellaisia elämänhallintaan liittyviä ohjeita, jotka koskevat esimerkiksi syömis- tai nukkumistottumuksia.

Tässä paheistani olennaisimmat:

Ruoka

Ruoka ei koskaan ole ollut minulle pelkkää ravintoa. (Ilmeisesti ei monelle muullekaan päätellen siitä, mikä asema ruoalla on yhteiskunnassamme. Ruoka on nuorten kaupunkilaisten pääpuheenaihe ja rakkain harrastus. Ennen kuin pääsen pidemmälle kuittaan tämän sanomalla, että kenties kirjoitan tästä myöhemmin lisää.) 

Minulle ruoka on nautinto ja ilo. Tunteet ja ruoka liittyvät yhteen. Jos olen iloinen, pidän ruokakekkereitä päivittäin. Jos olen surullinen, en pysty syömään. En tiedä ketä siitä pitäisi syyttää, mutta ilmiselvästi siihen on syynsä: se ei ole yleisinhimillinen piirre, koska toisille ihmisille ruoka todellakin voi olla pelkkää ravintoa.

Alkoholi ja tupakka

Nykyisin juon melko vähän melko harvoin, ja tupakan haju herättää minussa inhoa. On kuitenkin ollut aikoja, jolloin olen juonut melko paljon melko usein ja selvin päin ollessani nuuhkinut kaihoisasti ohikulkijan tupakansavua. (Nuorempana olin nimittäin pahimmanlaatuinen kännipolttaja.) 

Noin viisi vuotta sitten viihdyin useina iltoina viikossa muutamalla (tai seitsemällä) oluella toimittajakollegoideni kanssa. Sittemmin se loppui, koska saavutin pisteen, jossa olin lievästi ylipainoinen, kroonisesti univelkainen, ahdistunut, surullinen, uupunut… ja tiedostin miksi. Sitten hankin belgianpaimenkoiran, mutta siitä myöhemmin. (Tätä kirjoittaessani on lauantai-ilta, ja saan Facebookissa runsaasti päivityksiä ryyppäämiseen liittyen. Sanokaa mitä sanotte, mielestäni tämä ammatti altistaa alkoholismille.)

Kuitenkin, alkoholi. Luulen, että saan siitä, kuten ruoastakin, niin voimakkaita positiivisia kokemuksia, että niillä olisi mahdollisuus syöstä minut tuhoon.

Kahvi 

Aloitin kahvinjuomisen kun olin 16 ja keksin, että se piristää. Kofeiinipöllyssä koin olevani mitä parhainta seuraa sekä ystävilleni että pojille, joihin piti tehdä vaikutus. Sen jälkeen kahvi on ollut seuralaiseni joka ainoa aamu, joka ainoa luento, joka ainoa hetki kun kirjoitan esseetä, ennen työkeikkaa, työkeikan aikana, haastattelua kirjoittaessa, milloin tahansa, kun ajattelen tarvitsevani lisää aivokapasiteettia tai yksinkertaisesti vain kuuman, piristävän juoman tuomaa nautintoa.

Ja tässä positiivinen riippuvuuteni:

Liikunta

Siinä missä olen kykenevä addiktoitumaan nautintoaineisiin (mässäilyyn olen varmasti ollut koukussa, alkoholiin en ole uskaltanut sitoa niin läheistä suhdetta), pystyn addiktoitumaan myös liikuntaan, ja niin olen tehnyt.

Rakastan juoksemista. Olen rakastanut sitä vuodesta 2004 jopa niinäkin aikoina, kun muuten olen rakastanut enemmän paheita. Niinä aikoina olen enimmäkseen hikoillut krapulahien pois juoksulenkillä (kykenemättä enempään kuin puolen tunnin puristuksiin). Nykyisin juoksen kahdeksan tai kymmenen kilometrin lenkkejä muutaman kerran viikossa.

Saliharjoittelu on ollut minulle joskus rakasta, ja haluaisin löytää siihen taas motivaation.

Juoksemisen lisäksi ratsastan, koska hevoset ovat täydellisen ihania olentoja (kuten myös koirat, eläimistä kenties myöhemmin). Pyrin myös käymään astanga-joogassa.

Niin, voisi kai sanoa, etten usko pystyväni elämään onnellista elämää ilman säännöllistä liikuntaa.

Lisäksi asia, joka on ollut aina minulle vaikea:

Uni

Minulla on ollut pitkiä ja voimaa vieviä unettomuusjaksoja koko elämäni ajan. Nyttemmin, kun olen keskittynyt elämään tavallista hyveellisemmin, olen myös nukkunut hyvin.

Yhteenveto

Minulla on siis taipumus addiktoitua paheisiin, mutta myös hyveisiin. Yritän pyristellä irti paheista kuten mässäilystä, mutta se tuottaa minulle, luulen, tavallistakin suurempia ongelmia. Kenties tämä ikuinen yrittämiseni on lähemmän tarkastelun arvoista.

Eräs pääkysymyksistäni ja -aiheistani tulee luultavasti koskemaan ruoan nautinnollisuutta ja sitä, miksi siihen on niin vaikea suhtautua neutraalisti.

Laajemmin kysymys on siitä, miksi teemme asioita, joiden tiedämme olevan meille pahasta? Miksi nukumme ja liikumme liian vähän, syömme itsemme ylipainoisiksi, valitsemme henkisesti rasittavan työn, juomme itsemme rappiolle, käytämme liikaa suolaa ja punaista lihaa sekä liian vähän kasviksia...

Miksi kulutamme itsemme ihmisraunioiksi aivan itse, vapaaehtoisesti, omilla, huonoilla valinnoillamme? 

Olen pyrkinyt viime aikoina kohti hyveitä. Aion luodata kirjoittamalla, kuinka paljon uni, liikunta ja salaatti lisäävät henkistä kapasiteettiani kestää elämäni paineita. Kenties se toimii kimmokkeena myös muille.

   

Kysymys nimittäin on siitä, kuinka nämä tylsät valinnat itse asiassa toimivat onnen lähteenä.

Saatan myös päivittää vaatimattomia pikku päivityksiä juoksuharrastuksestani tai muuten jännittävästä elämästäni, ja jos yhteiskunnan tarkastelu kriittisin silmin muutenkin jää vähälle, niin niinä hetkinä se ainakin jää vähälle, koska silloinhan aiheena on puhtaasti minä ja huikeat saavutukseni.

Kenties saan tästä itsekeskeisestä kerronnasta jonkinlaisia ahaa-elämyksiä, kenties pystyn laajentamaan sitä yleisesti kiinnostavaksi. Toivottavasti lukijani saavat vähintään viihdettä.